Tule vapaaehtoiseksi!

Suomen ensimmäinen Global Clinic aloitti Helsingissä huhtikuussa 2011, sen jälkeen toiminta on laajentunut myös, Turkuun, Joensuuhun, Tampereelle ja Lahteen. Kussakin kaupungissa klinikan toiminta pyörii vapaaehtoisvoimin. Klinikan toiminta perustuu ehdottomaan luottamuksellisuuteen.

Helsingissä mukana toiminnassa on moniammatillinen tiimi terveydenhuollon ammattilaisia, kuten lääkäreitä, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, kätilöitä, hammaslääkäreitä ja psykologeja. Lisäksi Helsingin klinikalla Pakolaisneuvonnan lakimies antaa oikeudellista neuvontaa, lisätietoa osoitteessa www.paperittomat.fi. Lääkkeet ja muut tarvikkeet hankitaan lahjoitusvaroilla. Resurssit ovat niukat. Toiminnan tavoitteena on ohjata potilaat mahdollisuuksien mukaan julkiseen terveydenhoitoon, joten työ sisältää paljon ohjaus- ja neuvontatyötä.

Mukaan toimintaan kaivataan sekä klinikalla aktiivisesti potilastyötä tekeviä että myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen motivoituneita taustajoukkoja. Klinikan toiminnassa olevat ovat pääsääntöisesti jo valmistuneita ammattilaisia. Potilastyöstä kiinnostuneilta toivomme ajallisesti sitoutumista yhteen muutaman tunnin vuoroon kuukaudessa ilta-aikaan! Myös terveydenhuollon opiskelijat ja sosiaalialan ammattilaiset ovat tervetulleita mukaan ohjaus- ja aulatyöhön.

Ota yhteyttä (yhteystiedot sivun alalaidassa), niin kerromme lisää!